Terveiset Frakfurtista Light & Building messuilta. Taas oli valaisimia niin paljon että varmaan löytyi kaikille sopivia. Valmistajia oli myös runsaasti ja osastot hulppeita.

Mitä sieltä jäi eniten mieleen. Prolichtin osasto oli upea ja uutuuksia runsaasti, ehkä messujen paras osasto. Monilla valmistajilla oli varsin varovaisesti uusia malleja, liekö johtuen yleisestä taloustilanteesta vai mistä. Osa valmistajista taasen panosti rajusti uusiin tuotteisiin ja juuri LED-tekniikkaan, kuten esimerkiksi Prolicht. Ehkä jos yleistä taloustilannetta peilaa näiden messujen kautta voi huomata että juuri Espanjalaiset ja Italialaiset yritykset olivat varsin varovaisia uutuuksien kanssa.

Prolichtin uutuuksista kannattaa kysellä, siellä oli todella järkeviä uutuuksia paljon. Ja uusi luettelo on valmis ja valmiina toimitettavaksi kunhan saadaan maahan. Suunnittelijan kannalta paras luettelo mitä on tehty. Uutuuksien lisäksi myös vakiovärejä on nyt 25 kpl.

Prandiinalta uusia hyvänäköisiä sisustusvalaisimia. Myös Praninalta uusi luettelo joka on meille tulossa.

Atelier Sedapin uusi luettelo tuli jo ennen messuja mutta vielä messuille oli saatu muutama uutuus jota ei ole uudessa luettelossa mutta niistä on saatavilla oma esite. Innovatiivisiä ja toimivia uutuuksia, suosittelen tutustumaan.

Tekniikan puolella uutuudet on lähinnä liitäntälaiteissa, ohjaustekniikassa, LED-tekniikassa ja automaatiossa.

Kaikkea jännää tuli ja osasta uutuuksista on tulossa malleja toimistollemme. Tervetuloa kuulemaan lisää.

Laatuvaloon oltiin yhteydessä ja pyydettiin Pietariin opettamaan ja pitihän siihen suostua kun niin nätisti pyydettiin. Hommaan lähdetään uteliasuudella koska ei juurikaan ole kokemusta Pietarista. Opetusprojekteja on kyllä ollut mutta ne on olleet kaikki täällä Suomessa. Onneksi opetus tapahtuu Suomeksi, ei tarvi Venäjän kielen pikakurssia. Kirjoitamme kokemuksista blogissamme myöhemmin.

Prolichtin uutuusluettelo on meillä.

Habitaren yhteydessä on myös Valo messut. Laatuvalolla on osasto ja täysi miehitys. Tervetuloa tutustumaan. Tule ja tee unelmiesi valaisinhankinta joka kestää ajassa. Hyvää laatua, tyylikkyyttä ja toimivaa valaistusta osastoltaltamme.

Laatuvalon ja Älysähkön yhteistyöllä pystymme entistä paremmin auttamaan rakentajia ja remontoijia parempaan lopputulokseen. Yhteistyöhön ryhdyttiin kun keskusteluissa huomattiin että nykyrakentamisen prosessit eivä palvele rakentajien etuja parhaalla mahdollisimmalla tavalla. Älysähkö suunnittelee kohteeseen sähkösuunnittelun ja automaation, katso lisää www.alysahko.fi . Laatuvalo taasen auttaa tekemällä laadukkaan valaistussuunnitelman. Hyvän rakentamisen edellytys on hyvä suunnittelu ja eri suunnittelijoiden toimiva yhteistyö. Uskomme tämän yhteistyö olevan tehokasta, hedelmällistä ja auttavan rakennuttajia, urakoitsijita ja toimittajia.

Prandinan 2011-2012 uutuudet sisältävä kuvasto on nyt ladattavissa.
Tutustu poimintoihin!

Vuoden 2011 Studio Italia Design -uutuudet uudessa kuvastossa. Tutustu poimintoihin uutuuksista.

Prolichtiltä Itävallasta kuuluu taas uutta

Toimistoa on pikkasen laitettu uuteen kuosiin. Olemme laittaneet lisää malleja näkyville ja jakaneet tilaa uudelleen. Pystymme nyt ottamaan useita asiakkaita samaan aikaan keskustelemaan valaisimista, valaistussuunnittelusta tai muista palveluistamme.

Prolicht on valmistaja jolla erittäin kunnianhimoinen ja eteenpäin pyrkivä tuotekahitys. Prolichtin valikoimasta löytyy mallaja uptettavista kehyksettömistä valaisimista (trimless) todella paljon. Kehyksettömät valaisimet antavat kauniin ja viimeistellyn lopputuloksen, vaatii pikkasen työtä mutta on useasti sen arvoinen. Valaisimia on kattoo ja seinään. valolähteitäkin on useita. Mikäli kiinnostaa tämän tyyppiset ratkaisut niin tule käymään toimistollamme ja katsotaan miten näitä voi käyttää juuri sinun projektissasi. Prolichtin kotisivut http://www.prolicht.at/ . Meille voi varata ajan tappamiselle nomerosta 010 8393300. Asiantuntijamme auttavat mielellään.