Hyvää ja valoisaa 2012
Vuodesta 2011 tuli kuin tulikin sitten loppu. Laatuvalossa saimme kuluvana vuonna tehdä lukuisia mielenkiintoisia kohteita. Valaistussuunnittelua olemme tehneet lukuisiin yksityiskoteihin, toimistoihin, myymälöihin ja vaikka minne. Taidemuseoita ja näyttelyitäkin tuli tuteutettua useita. Toimitimme hyviä valaisimia runsaasti, näin meidän mittapuun mukaan. Olemme kiittollisia kaikesta mitä olemme saanneet olla toteutamassa. Kiitämme myös yhteistyökumppaneita vuodesta 2011.
Vuodesta 2012 tulee kuitenkin valoisampi, mikäli se meistä on kiinni. Tarkoituksenamme on parantaa vielä konseptejamme ja tehdä entistä parempia ratkaisuja. Tarkenamme valikoimia ja päämiehiä tarpeen mukaan. Seuraamme mitä valmistajat tuovat uutuuksia. LED-tekniikka kehittyy valtavalla vauhdilla ja olemme senkin suhteen kärjessä tuomalla maahan parhaat välineet. Haemme myös kasvua, etsimme joukkoomme lisää väkeä ja tavoitteena on saada uusia Laatuvalolaisia muutama lisää vuoden 2012 aikana.
Toivomme kaikille erinomaista ja valoisaa vuotta 2012
















